Post by Siiri on Oct 1, 2009 14:15:41 GMT -5
Roolaaminen?
Roolaaminen on kuin tarinan kirjoittamista vuorotellen - ja sitä se itse asiassa onkin. Jokainen tunnille/valmennukseen yms osallistuva henkilö kirjoittaa vuorotellen omasta näkökulmastaan tuntia itsensä osalta. Opettaja ohjaa tunnin kulkua ja oppilaat voivat ilmoitetussa järjestyksessä kirjoittaa, "roolata" oman vuoronsa jossa voi kertoa miten on suorittanut tehtävän, miten hevonen kulkee yms. Kirjoittaminen ei jää vain yhteen vuoroon, eikä pohjatarinaa kirjoiteta valmiiksi - tunti etenee sitä myöten mitä opettaja jakaa tehtäviä ja oppilaat roolaavat vastaukseksi.
Roolatessa sallittua on vaikuttaa vain omiin tekemisiin, eli et tarinassasi voi siis kertoa mitä vaikkapa Erkki Esimerkki tekee, ellei tämä ole sitä aikaisemmin maininnut roolissaan (jos Erkki on kirjoittanut tippuvansa, voit roolissasi mainita, kuinka katsot Erkin tippumista. Jos Erkki on kirjoittanut, että kiipesi takaisin selkään, et voi roolissasi kirjoittaa kuinka Erkki lähti tunnilta pois!). Et voi myöskään kirjoittaa Erkin puheenvuoroja, mainita miten Erkin hevonen liikkuu, kirjoittaa mitä opettaja sanoo... Kirjoitat siis yksinkertaisesti vain siitä, miten sinulla itselläsi menee, eikä kirjoitusten tarvitse olla pitkiä, sillä vuoroja kirjoitetaan useampi! Ilmiötä, jossa toinen kirjoittaa toisen "puolesta", liikuttaa tätä/hevosta yms, kutsutaan autohittaamiseksi ja se on kielletty.
Tässä asiassa on kuitenkin myös poikkeus opettajan kohdalla. Opettajat saavat käyttää lievää ja lähes huomaamatonta autohittiä kirjoituksissaan, joka kohdistuu lähinnä hevosiin, ei ratsastajiin. Esimerkkinä vaikka maininta siitä, että hevonen kävelee laiskaksi ja käsky laittamaan hevosta reippaammaksi! Opettaja myös vetää tuntia ja saa vaikkapa mennä alkukäynnit ilman että väliin tulee oppilaiden vuoroja kirjoittaa.
Järjestys yleensä sovitaan etukäteen, mutta tarvittaessa opettaja saa myös kirjoittaa vuorojen väliin jos tarve vaatii! Oppilaat noudattavat omia vuorojansa.
Esimerkki
o = opettaja
M = Maija
L = Liisä
o:
Seisoin keskellä maneesia ja seurailin oppilaita, jotka olivat jo lähes kaikki ohjanneet hevosensa keskeltä uralle alkukäynteihin. Kun alkukäynnit oli kävelty, avasin ääntäni pienellä yskäisyllä ja kohotin katseeni uralla vaeltaviin ratsukoihin.
- No niin... Voitte ottaa ohjat tuntumalle, ja laittakaa hevoset heti alussa kulkemaan reippaasti! Taivutelkaa niitä volteilla ja kulmissa, etenkin Polle sieltä liikkeelle kun tuuppaa laiskottelemaan aina näin ensimmäisen tunnin aikana, puhuin kuuluvaan ääneen ja annoin katseeni kiertää hevosissa ja ratsastajissa.
M:
Alkukäyntien jälkeen sain kunnolla käyttää pohjetta, jotta Polle liikkuisi. Opettajakin huomasi, kuinka ruuna päätti heittää laiskotteluksi... Näpäytin Pollea raipalla, ja hevonen kohotti hieman päätään ja luimisti korviaan. Asettaminen volteilla ja kulmissa ei oikein onnistunut, sillä Polle ei tuntunut ollenkaan noteeraavan käskyjäni.
L:
- Soosoo, hidastahan Sesse, puhelin hiljalleen tammalle jolla oli selvästi vauhtivaihde päällä näin ensimmäisestä tunnista.
Sesse ei meinannut millään kuunnella pidättäviä apujani, vaan olisi mieluiten mennyt marssimisvauhtia eteenpäin. Kun yritin kääntää voltille, tamma käänsi vain kaulaansa.
- Sesse, hymähdin hiukan ärtyneenä.
O:
- Juu, Sesse kääntyy myös! Käytä istuntaa ja ulko-pohjetta, älä käännä vain ohjista, ohjeistin Liisalle jolla näytti olevan Sessen kanssa ongelmia.
Annoin ratsastajien hetken aikaa tehdä käyntityöskentelyä, samalla, kun itse rahtasin maneesin katsomosta puomeja keskelle kenttää.
- Voitte alkaa ravailemaan, edelleen voltteja! Sitten tulette joka toinen nämä puomit harjoitusravissa, uralla saa keventää! Toitotin, kun olin saanut puomit aseteltua neljän puomin sarjaksi.
M:
Ravi tuntui olevan Pollelle suorastaan ylitsepääsemätöntä. Pohkeista ruuna kiihdytti vain käyntiänsä, ja kun tämä viimein suostui ravaamaan vauhti oli kuin täillä tervassa.
- Polle! Vähän vauhtia..., mutisin ja näpäytin hevosta raipalla.
Ruuna kiihdytti raviansa kahdeksi askeleeksi, mutta sen jälkeen vauhti oli taas oma laiska itsensä...
O:
- Käytä kerran kunnolla sitä raippaa jos ei pohkeisiin reagoi, Maija! Sen hevosen täytyy liikkua, tuo on tuollainen köpöttelyvauhti että Sesse menee noin käynnissä. Hop hop! Liikettä! Ohjeistin Maijaa ja käänsin katseeni Sesseen.
- Sesse voi tulla nämä puomit. Hidasta reippaasti jos meinaa kiihdyttää!
.... ja niin edespäin.
Muista, ettei kukaan ole täydellinen ja hevosten luonteita on noudatettava rooleja kirjoitettaessa - lempeäluontoinen Venna tuskin saa hulluja pukkihyppyriehumiskohtauksia ja vähän pippurisempi Robin ei ole mikään helppo kehänkiertäjä...
Jos jokin jäi epäselväksi, KYSY tässä topikissa niin vastataan!